Mikä näitä nykypelejä oikein vaivaa?

Ystäväni kanssa pelatessa hän kysyi minulta, että miksi joitain pelejä voi pelata uudestaan ja uudestaan, mutta toiset jää ensimmäiseen kertaan. Tämä kysymys herätti minut aatoksistani täysin. Ensimmäinen kysymys pitkään aikaan mihin en pystynyt suoralta kädeltä täysin vastaamaan. Siksipä päätinkin istahtaa hetkeksi alas ja miettiä.

                       Avasin pelikaappini (oli muuten työlästä löytää se kaikkien näiden vaatteiden alta) ja aloin käymään läpi pelejä ja pohtimaan. Ensimmäinen peli, joka nappasi huomioni, oli Vanquish. Sen juoni oli hyvin keskinkertainen, henkilöhahmot eivät olleet mitenkään erilaisia verrattuna muihin peleihin, mutta silti olen vetänyt sen läpi jo neljästi. Kysyin itseltäni, miksi, ja päädyin lopputulokseen, että sen pelimekaniikat ovat vain niin järjettömän hauskat, ettei koko peliä voi vain jättää kaappiin lojumaan. Sen jälkeen näin Crysis 2:sen. Kaikki osat, paitsi grafiikat ovat siinä pelissä melko keskinkertaisia ja unohdettavia, eikä superpukukaan tuonut kovin paljon iloa. Tässä parissa toisin sanoen voittajaksi selviytyi se, jolla oli loistavat pelimekaniikat.

                          Tulokseen tultuani jatkoin kuitenkin pelieni läpi kahlaamista. Käteeni sattui Red Dead Redemption. Olen vetänyt sen kolmesti ja pohdin jälleen syytä. Mielenkiinnokseni huomasin, että syy oli sama. Rakastin sen pelimekaniikkoja. Ampuminen on hauskaa ja ajan hidastaminen ja ”automaatti” ampuminen on tehty uskottavasti ja tyylikkäästi. Myös hevosella ratsastamisessa on onnistuttu. Ja tälle vastapariksi kaivoin vahingossa esiin Brink:n konsoliversion. Ei, ei, ei, EI. Liikkuminen on tönkköä ja epämukavaa. Ampuminen nyt löytyy samalla tyylillä melkein kaikista räiskintäpeleistä, ja pelimoodit ovat hyvin perinteisiä. Ei.

                          Viimeisenä onnistuin nappaamaan allkuperäisin Metal Gear Solid:n. Olen aina rakastanut pelisarjan kaikkia osia ja olen pelannut jokaisen niistä useampaan kertaan läpi. Mutta huomasin hauskan pienin tekijän pelikerroistani. En ole katsonut cutscenejä enkä seurannut juonta (joka on muuten kaikissa loistava) läpi, kuin kerran per peli. Tarkoitan tässä vain sitä, että niiden PELIMEKANIIKAT ovat vain niin julmetun hauskoja, että niitä voi vetää uudestaan ja uudestaan läpi.

                           Hyvin mielenkiintoinen lopputulos. Olen siis itse ainakin sitä mieltä, että pelille tätä niin sanottua replay valueta, eli uudelleenpelaamisarvoa, antaa juonen sijasta itse pelaamisen hupi. Hyvä juoni auttaa tietenkin, mutta ei ainakaan minulle ole pakote. Tutkitaan vaikka tapausta Mass Effect. Ensimmäinen pelisarjan osa on hyvä, mutta ei välttämättä juonensa puolesta, vaan keskustelujärjestelmän ja hahmokehittämisen vuoksi.

                           Miksi siis nykyään keskitytään enemmän juoneen, kuin itse pelaamisen hauskuuteen? Mass Effect 3, kaatui minulle sen hyvinkin liialliseen space-näppäimen käyttöön ja siihen juonen lopetukseen tietenkin. Samaten moni uusi peli jää minulla ainakin kaappiin, koska niiden pelaaminen ei vain ole niin hauskaa. Sen sijaan vähä pölyisimmät pelit kaapissani ovat playstationin legendat, kuten Tekken 3 ja Mickeys wild adventure. Eli siis vinkkinä peliyhtiöille = Tehkää pelistä hauska pelata, ja sitten kesittykää juoneen.

No minä olen tältä päivältä valitteluni valittanut, joten ei muuta kuin mielenkiintoisia lukuhetkiä, kiitos lukemisesta ja kommentoikaa ihmeessä, jos on jotain vastaan sanottavaa. FatHazardilta kiitti ja kuitti.