Yleensä tykkään arvostella näitä joko kaikki osat pelattuani
tai yksittäiset tietysti heti jälkeen, mutta tämä on poikkeus, sillä en
huomannu mitään vihjauksia siitä, että tämä olisi vain ykkösosa. Kentän on
tehnyt nimimerkki Kielnatsra.
Kentän nimi kertoo aika paljon siitä, millainen se tulee
olemaan. Tai niin ainakin voisi luulla. Nimi antaa unenomaisen vaikutelman,
joka sisältää epäloogisuuksia tarkoituksenaan luoda lisää pelottavaa tunnelmaa.
Mitä kuitenkin saimme? Ainoa epäloogisuus muihin kenttiin verrattuna oli se,
että yksikään ovi ei johtanut sinne, mihin luuli päätyvänsä. Nopeaa toimintaa
remonttiporukalta, peukut pystyyn heille! Hyvää tunnelmaa luotiin kuitenkin
sillä, että valaistus oli hyvin pitkälle oikein sijoitettua. Etenkin alun
pimeävaellus oli hienosti tunnelmaa luova. Harmi, että se kesti alle puoli
minuuttia.
Part 1. No, oletettavasti tämä päättyy kesken. Niin se
tekikin. En vain saa minkäänlaista käsitystä siitä, miksi edes piti juosta.
Olisin viihtynyt hyvin penkin, veitsen ja pihtien seurassa. Juonessa oli hyviä
omia ideoita, mutta toteutus ei näyttänyt sitä yhtään. Ei sitten tippaakaan.
Eri nimiä, jotka eivät sano mitään, oli hyvin paljon. Olenko minä epäonnekas
Jacob? Näitä löytyy jokaisesta Amnesian custom storista nykyään. Ei siinä
mitään. Paniikkitilanteitakin kuitenkin tuli siinä, että morsoja lähtee ajamaan
pelaajaa takaa. Näissäkin olisi ollut hieman parantamisen varaa, mutta
menettelee. Ainoa pakosuunta kohti morsoja ei kuulosta kauhean kivalta.
"Mitä helvettiä" -elämyksiä pääsi kokemaan ovien kanssa. Joskus niitä oli liikaa, joskus ne oli kaikki revitty saranoiltaan, niin tai näin, kaikki ovet, joihin ei ollut tarkoitus koskea, olivat lukossa. Puzzleja ei ollut yhtään. Kentän pystyi juoksemaan läpi, mikä ei ole tässä tapauksessa ihan huono juttu. Pisteiksi annan 74/100.
Risut:
- Liian epälooginen pelaamisen kannalta
- Liian hyvä varustautuminen morsoja vastaan, kaappeja on
aina kun mörköjäkin.
- Tarinan epäselvyys. En edes tiedä, olenko koko ajan sama
henkilö
- Aivotoiminnan vaatimattomuus pelaajalta.
- Tylsän näköinen. Tunnelmaa olisi voinut lisätä laittamalla
enemmän tavaraa tyhjiin huoneisiin
Ruusut:
- Muutama tunnelmanluomiskohtaus ja huone
- Valaistus paikoittain
- Tarinan osat. Olisi tosin ollut parempi, jos olisivat
paremmin toisiinsa liittyvää.
- Jos ei halua käyttää aivojaan, tämä toimii hyvin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti