Peliarvostelu: Spec Ops: The Line (pc, FatHazard)

Paljon on siitä puhuttu. Huonoksi on haukuttu, ja samalla hyväksi kehuttu. Spec Ops: The Line on tietenkin kyseessä. Teoksen tuottajina on toiminut Yager development, Darkside Game Studios sekä Blind Squirrel Games Inc. ja peli on saanut niin monia mielenkiintoisia arvosteluja, jotka puhuivat sen erilaisuudesta ja juonipainotteisuudesta, että olihan sitä nyt ihan pakko itsekin kokeilla.

No aloitetaan vaikkapa hyvästä ensin. Peli todellakin on erilainen. Juonipainotteisuus näkyy selkeästi ja juonen tapahtumat yllättävät ja niitä on mukava seurata. Loistava seikkailupitoinen tarina menee yksinkertaisesta tiedustelusta aina eeppiseen selviytymiseen saakka, pelaajan tehdessä valintoja, jotka vaikuttavat siihen, kuinka tilanne jatkuu. Turha kuitenkaan odottaa minkäännäköistä tunteellista reaktiota, sillä itse en ainakaan pystynyt yhdistää itseäni tilanteeseen mitenkään. Tärkeän hahmon kuolema usein tuntui ikään kuin rivisotilaan kaatumiselta. Cut scenetkin on melko hyvin ohjattu ja ne tuntuvat melko elokuvamaisilta paikoittain ja sulava siirtyminen pelin ja kohtauksien välillä on tehty niin saumattomasti, ettei siitä voi mitenkään tekijöille valittaa.

Aina pitää muistaa poseerata.

Myös grafiikoissa on tekijät hyvin onnistuneet. Joskaan ne eivät ole mitenkään maailman parhaimmistoon kuuluvia, mutta ne sopivat hyvin peliin varsinkin, kun ottaa huomioon ympäristön. Pelissähän siis seikkaillaan Dubaissa, jonka ovat monet hiekkamyrskyt tuhonneet lähes täysin, joten sen voi kuvitella olevan hyvin pölyistä ja luotien viuhuessa myös rapa lentää. Varsinkin loppua kohden mentäessä, kun pelin päähenkilö on ottanut jo paljon osumaa näyttää hän suhteellisen realistiselta pienien säröjen välillä rikkoessa kokonaisuutta.

Äänimaailma ei kuitenkaan ole mennyt ihan nappiin lukuun ottamatta muutamia poikkeuksia. Tietyissä kohtauksissa soi menevä musiikki taustalla ja se sopii todella hyvin pelin sen hetkiseen tunnelmaan, jossa on paljo juoksemista ja räiskimistä. Muuten ei musiikkia edes taustalla oikeastaan huomannut, mikä olikin vain hyvä asia pelin tunnelmaan nähden. Aseet paukkuu kuten missä vain muussakin kolmannen persoonan räiskintäpelissä, joten sekään ei erikseen nosta äänimaailman tasoa. Ääninäyttely on cut sceneissä toimivaa ja luontevaa, MUTTA, joka pelissä on aina yksi iso MUTTA, in-game ääninäyttely ja in-game huudot. Usein törmäsin ärsyttävään ongelmaan, että kun lataan asetta, vaikka vihollisia ei olisi lähimaillakaan huutaa päähenkilö lujaan ääneen ”COVER ME, I´M RELOADING” tai jotain muuta vastaavaa. Peliä pelatessa saa myös tottua siihen, että jokaisen vihollisen kuollessa kuulee, kun joku kiljaisee jotakin juustoista suuntaan ”KILL F***ING CONFIRMED” tai ”HE´S DEAD” Onneksi näihin loppujen lopuksi tottuukin ja ne hukkuu konetuliaseiden paukkeeseen.

Monen vihollisen viimeinen näkymä.

Pelin keskinkertaisin osa on täysin suoraan itse gameplay. Tavallistakin tavallisempi coverjärjestelmä, joka on jo niin monesti käytetty. Juokseminen, suojaan meneminen ja kaverin nostaminen tehdään kaikki spacesta. Siis oikeasti, se ei tule ikinä toimimaan. Vaikka Mass Effectin lisäksi kuinka moni sen tekisi, ei se tulisi toimimaan. Tässäkin se virhe on siis tehty, mutta se ei onneksi haittaa, tosin annetaan nyt kuitenkin ilmi se että siinä järjestelmässä ei vaan ole mitään järkeä.

Juoni on siis pelin vahvuus, ja loput sekoittuukin sitten sopivasti mukaan. Kyseessä ei siis ole millään muotoa räiskintöjen merkkiteos, mutta kyllä peli on hankkimisen arvoinen.

Hyvää:

Juoni

Huonoa:

Järjetön keskinkertaisuus kaikessa muussa

78/100

Ja ei muuta kuin seuraavaa arvosteltavaa odotellessa, by FatHazard.